Henkilökohtaisen satukirjan idea

Kuvittele lapsen riemu hänen kuullessaan oman nimensä osana kiehtovaa tarinaa. Loistavasti ja värikkäästi kuvitettu satuseikkailu lapsesta itsestään tempaa pienen lukijan mukaansa. Yllättäen hän on itse mukana ainutkertaisessa tarinanassa oman suosikkisatuhahmonsa kanssa.

Henkilökohtaisuus tekee lapsen lukunautinnosta moninkertaisen ja todella hauskan, hänhän kuulee sadun itsestään. Tarinan riemua lapselle lisää tärkeimpien ystävien mukanaolo läpi mukaansa tempaavan sadun.

Henkilökohtaiset sadut vahvistavat ja rakentavat lapsen itsetuntoa, onhan upeaa olla satukirjan päätähti.

Kaikki sadut ovat huolellisesti kirjoitettu, arvomaailmaltaan positiivisia, ja lapsen elämää koskevia kertomuksia.

Kirjoissa on loistavan värikäs kuvitus painettuna erittäin korkeatasoiselle paperille. Kovat kannet kestävät pyyhkimistä.

Henkilökohtainen satukirja painetaan yksinkappalein ja räätälöidään sinun lapsellesi. Satuihin sijoitetaan lapsen nimi, ikä, kotipaikka ja hänen 2-3 rakkainta ystäväänsä.

Ikioman satukirjan kansilehdelle painetaan lahjakirjan antajan nimi, lahjoittajan oman toivomuksen mukainen toivotus (enint.35 merkkiä,välilyönnit mukaanlukien) ja mahdollinen päivämäärä/vuosi.

Voit valita suosikkisaduista juuri sen, joka erityisesti miellyttää lastasi. Tilaa kirja tai värikäs esite.

Etusivulle


© Copyright IN-Sadut 1997-2008 - Piirroskuvat © BEST

Sivun toteutus: Mainostoimisto TL Design & Art